lauantai 16. joulukuuta 2017

Kolme yhteistä vuotta

Tänään tulee kolme vuotta täyteen, kun aloitin käymään pikkusilla. Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut niin paljon hyviä hetkiä ja vähän myös niitä huonompia hetkiä. Monet hyvät muistot, joita voi muistella monen monta vuotta eteenpäin. Kolme vuotta sitten mun elämään saapui Midi, Mixu sekä Apsu. Sen takia olenkin aina sanonut tuota tallia pikkusten talliksi. Nykypäivänä se nimi ei ehkä enää niin sopiva sille ole, kun ei siellä enää asustele pelkkiä pikkuponeja. Silti se paikka on mulle aina pikkusten talli.

Alkuaikoina, kun olin vielä uusi tulokas kävin siellä ehkä 3-4 kertaa viikossa ja ekan kuukauden ajan siellä oli aina joku mun kanssa, etten yksin siellä ollut. Ajan kanssa aloin saamaan enemmän vastuuta. Pidin pari kertaa viikossa joitain tunteja ja keikoille menin, jos muut tallilaiset ei sinne päässyt. Vähitellen aloin käymään tallilla enemmän ja tekemäänkin enemmän hommia. Tallin "henkilökunta" on kutistunut ja hevoset lisääntynyt. Hyvin me pärjätään tuolla porukalla ja meillä onkin super tiimi. 


Nykyään käyn pikkusilla ihan joka päivä. Ja tunteja mulla on melkeinpä joka päivä. Ja lähestulkoon kaikille keikoillekkin lähden mukaan, jos mulla itselläni ei ole mitään menoa. Olenkin tässä puolen vuoden ajan jo käynyt siellä joka päivä. Vielä ennen kesälomaa pidin yhden hepattoman päivän viikossa, mutta sellaista ei olekkaan ollut aikoihin. Eikä se tosiaankaan haittaa. Omasta vapaasta tahdosta mä tallille aina lähden, omasta vapaasta tahdosta mä teen siellä välillä paljon hommia. Omasta vapaasta tahdosta mä välillä vietän siellä aikaa aamusta iltaan. Kukaan ei mua sinne pakota. Voisin hyvin kieltäytyä ja sanoa, jos en halua pitää jotain tuntia. Voisin hyvin pitää vaikka parit vapaa päivät viikossa, jos vain haluan. 

Mutta siinä se juuri onkin, etten halua. Mä jopa menen tallille hieman kipeänäkin, vaikka voisin kysyä voisiko joku muu hoitaa tallivuoron, että voisin jäädä kotiin lepäämään. Mutten enää malta olla poissa tallilta. Ei oikein huvita jäädä kotiin tekemään yhtään mitään, kun vaihtoehtona on, että voi mennä tallille puuhastelemaan parhaiden ponien kanssa. Vaikka päivät on välillä pitkiä ja vähän raskaita, en niitä vaihtaisi mihinkään. Niiden päivien jälkeen on aina hyvä fiilis, vaikka väsyttäisikin.  Niistä kaviokkaista on tullut näiden vuosien aikana niin tärkeitä ja rakkaita ystäviä. Varsinkin Midi ja Mixu. En voisi enää kuvitella mun arkea ilman tuota tallia. Enkä voisi olla yhtään iloisempi siitä, että löysin sen paikan. Mun muut menot mä laitan pikkusten mukaan. Ne on aikalailla mun elämässä siellä kärkipäässä. 


Näiden kolmen vuoden aikana on tullut opittua niin paljon lisää hevosista ja päässyt puuhailemaan eri asioita, mitä ratsastuskoulussa olen päässyt tekemään. Olen saanut hurjasti vastuuta ja luottoa siihen, että kyllä mä siellä yksin pärjään. Ja kyllä ponien omistajakin arvostaa sitä mitä tallilla tulee aina tehtyä ja kiittelee miltein joka päivä, jos ollaan samaan aikaan touhuilemassa tallilla. Mokiakin välillä sattuu, mun viimeisin iso moka oli, kun Santtu pääsi multa iri ja se oli kyllä ihan kamala tunne, kun pelkäsin vain, että kohta se juoksee autotielle ja jää auton alle. Onneksi Santtu juoksi pihan lähistöllä ja lopulta sitten talliin. Meeri oli mukana todistamassa tämän hetken ja mä olin siinä ihan paniikissa, vaikkei mitään sattunut. Kerroin tottakai tapahtuneesta ponien omistajalle ja se lohduttavasti sanoi, että nuorten metkuja, ettei mitään hätää.

 Ylempi ja alempi kuva ©Oona Pitkonen

Pää lyö nyt vähän tyhjää. Ei vaan sanat riitä kertomaan, kuinka hyvät ja opettavaiset vuodet takana. Nämä kolme pikkuponia on tuonut iloa mun elämään jo kolmen vuoden ajan ja toivottavasti ne on vielä monet vuodet mun elämässä mukana. Näistä kolmesta pikkuponista tullut mun parhaita ystäviä, jotka on aina paikalla, kun niitä tarvistee ♥ Ja kuvia näistä kolmesta olisi löytynyt vuosien varrelta vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän nämä kuvat riitä tältä kertaa.